Lyseon lehmukset kuolivat nuorina

Lyseon ympärillä olleet kuutisenkymmentä lehmusta kaadettiin maanantaina ja tiistaina. Vain yksi lehmus jäi museopuuksi porrassalmenkadulle. Lehmuksia ei ilman hyvää syytä kaadettu. 1880-luvulta peräisin olevien lehmusten kaataminen perustuu Helsingin puisto-osaston kuntokartoitukseen. Kartoitus tehtiin 1992 ja se kertoi korutonta kieltä: lähes kaikissa puissa oli lahottajasientä ja osassa puusyöpääkin.

Kaupunginpuutarhuri Viljo Muuronen kertoo, että palautetta on tullut yllättävän vähän, koska jokainen paikalla käynyt on nähnyt omin silmin, kuinka mustaksi lahonneita puut olivat. — Puut eivät ole ikuisia, mutta lehmus saattaa elää 300-400-vuotiaaksi. Lyseon lehmusten sairastumiseen vaikuttivat monet syyt. 1960-1970-luvulla lehmuksille tehty tapitusleikkaus, jossa puilta leikattiin alaoksat, vaikutti sairastumisriskiin. Samaan aikaan tehdyn verkkoaidan työkoneet ja työmaavauriot saattoivat vahingoittaa puita, niin että puun sisään pääsi lahottajasieniä, pohtii Muuronen.

Puun kuoren jatkuva rikkoutuminen on puulle sama kuin ihmiselle jatkuvat ruhjevammat. Viljo Muurosen mielestä olisi keskityttävä nuorten puiden suojaukseen ettei vastaavaa tapahtuisi tulevaisuudessa. — Eivät puut aivan kaikkea kestä. Esimerkiksi torin ympärillä olevien puiden ympärillä on runkosuojat, kertoo Muuronen. Kuutisenkymmentä lehmuksentainta istutetaan lyseon pihan ympärille syys- lokakuun vaihteessa ja lyseon ympärille tulee aita vihreistä rautapuikoista.

Kirkkopuistosta suurin osa jää

Kaupunkilaiset ovat jo kyselleet huolestuneina, että tapahtuuko ensi kesänä Kirkkopuistossa niin radikaali poisto-operaatio kuin lyseon lehmusten kaato oli. — Ei missään tapauksessa. Kirkkopuistosta osa lähtee, mutta suurin osa puista jää. Muutamia huonokuntoisempia harvennetaan Maaherrankadun ja Porrassalmenkadun varrelta, ja muutamia puistosta, mutta niin totaalisat puunkaatoa ei tule kuin lyseon pihalla, sanoo kaupunginpuutarhuri Viljo Muuronen. Suunnitelma on vielä avoin, mutta se todennäköisesti toteutetaan vuonna 2002.

Minna-Liisa Riestola