Länsi-Savo 10.11.2005
Puusta löytyy rakkautta ja hätää
Kolme Mikkelin Lyseon pihalta kesällä 2001 kaadettua vanhaa
lehmusta saa uuden elämän puutaiteilija Telle Soinkorven
käsissä. Hän osti kolme yli satavuotiasta puuta, jotka ovat nyt
muokkautumassa veistoksiksi. Soinkorpi houkuttelee puista
esiin niiden sisältämän sanoman.
- Kaikista löytyy jotain aina ajankohtaista.
Lehmusveistoksista Sydäntorso on jo pitkällä ja Syleily
löytänyt muotonsa, mutta Hurmio odottaa vielä käsittelyä.
Soinkorpi on löytänyt puista rakkautta, mutta myös hätää.
- Mitähän nuoret ovat mahtaneet näiden juurella koulun
pihalla ajatella, hän pohtii.
Sydäntorsosta hän on löytänyt kaksikin sydäntä, toisen
aukkona ja toisen pahkasta. Syleilystä hän on veistänyt esiin
toisiaan syleilevien miehen ja naisen hahmot perhosen siipien
suojassa. Samasta puusta on löytynyt myös mykkä huuto.
Tuosta tulee mieleen norjalaisen Edvard Munchin maalaus
Huuto, Soikorpi osoittaa Syleilyn kylkeä. Hän miettii lasten
ja nuorten hätää kiusaamisen ja muiden vaikeuksien keskellä.
- Huuto on mykkä. kun he eivät mielelläan puhu asioistaan.
Rakkauden teema kulkee kuitenkin veistoksesta toiseen.
Se alkaa kahden sydämen löytäessä toisensa,johtaa hellään syleilyyn
ja päättyy hurmioon. Soinkorpi suunnittelee teostensa sisälle valoa
ja niiden ympärille kahdeksankulmaista allasta, jonka jokaisesta kulmasta
suuntautuisi valo veistokseen.
- Valitettavasti Mikkelistä ei
löydy paikkaa,jonne nämä voisi asettaa näytteille.
Kaihunlahden rannalta löytynyt ontto honka-aihio on
muokkautunut Kaihoksi, joka saanee pysyvän sijan Mikkelipuiston infopisteestä.
Mänty viehättää Soinkorpea erityisen paljon, sillä se on hänelle
sielukas puu erilaisine kuvioineen ja oksankohtineen.
Mäntyä hän toivoisi materiaalikseen myös kansainväliseen Eko-Art symposiumiin
Bratislavaan Slovakiaan, mutta se ei ole mahdollista.
- Siellä ei ole mäntyä, ja teenkin seuraavan työni ehkä
kivestä, vedestä ja kasveista.
Soinkorpi osallistui Bratislavan symposiumiin kesällä 2004.
Tuolloin hän teki sinne veistoksen Koti.
Kutsu tuli myös viime kesälle, mutta ilman apurahaa osallistuminen ei ole mahdollista.
Nyt hän toivoo saavansa apurahan ensi kesäksi, jotta voi jälleen matkata työvälineineen
autolla Slovakiaan.
Soinkorpi käsittelee puuta aluksi taltoilla ja puuvasaralla.
Sen jälkeen hän tarttuu hiovaan "raspiroopeen" ,jota hän
nimittää siveltimekseen.
Soinkorpi on julkaissut nivös ensinimäisen runokirjansa,
Rakkaudesta sinuun. Hän sanoo olleensa ikänsä pöytälaatikkorunoilija,
mutta nyt oli aikaa tuoda runoja myös julki.
Hän haluaa puhua hellyydestä seksin valtakautena.
Seksiä myydään ja seksillä myydään. mutta ihmiset tarvitsevat hellyyttä.
- Hellyys vie aikaa, seksi on nopeaa, hän vertaa.
Telle Soinkorpi on houkutellut Mikkelin Lyseon pihasta kaadetuista lehmuksista esiin rakkautta. Hän tekee lehmuksista kolme veistosta: Sydäntorson, Syleilyn ja Hurmion.
Kun tarvitsen sinua
suljen vain silmäni ja sinä olet siinä
suljen vain silmäni olet vierelläni
suljen vain silmäni kun kaipaan hellyyttäsi
ojennan käsivarteni ja sinun rakkautesi
koskettaa minua ja olen niin onnellinen
Telle Soinkorven runokokoelmasta Rakkaudesta sinuun
Telle Soinkorpi on löytänyt vanhasta lehmuksesta sydämiä, ja puu on muokkautunut Sydäntorsoksi.